Perustulokokeilusta lyhyesti

Juha Sipilän hallituksen vuoden 2017 alusta toimeenpaneman perustulokokeilun tavoitteena on työttömien työnhakijoiden työllistymiseen kannustaminen. Kelan toteuttama kokeilun on ensi vaiheessa tarkoitus kestää kaksi vuotta. Käytännössä kokeilun tulisi vapauttaa työnhakijalle enemmän aikaa ja resursseja työn tekemiseen tai sen hakemiseen, koska tukien hakemiseen ei tarvitse uhrata aikaa.

Perustulokokeilun tavoitteena on selvittää, onko sosiaaliturvaa mahdollisuus kehittää muotoon, jossa se kykenee paremmin vastaamaan työelämässä tapahtuviin muutoksiin. Lisäksi kokeilun tavoitteena on selvittää, onko kyseinen perustulokokeilu mallina aiempia tukimuotoja osallistavampi ja työntekoon paremmin kannustava sekä nykyistä byrokraattista ja monimutkaista etuusjärjestelmää yksinkertaisempi.

Perustulo on sosiaaliturvan malli, jossa kokeiluun arpomalla valittu saa säännöllisesti kuukausittain 560 € tililleen, verottomana. Kokeilussa on mukana 2000 suomalaista ja Suomessa asuvaa 25 - 58 -vuotiasta arpomalla kokeiluryhmään valittua työtöntä, joilla kellään ei ole ollut mahdollisuutta kieltäytyä.

-----------------

Ajatuksia herättäviä materiaalilöytöjä

Tutkistelin aiheesta löytyvää materiaalia netistä ja löysin kurikkalaisen miehen (linkki http://yle.fi/uutiset/3-9391266 ) antaman haastattelun aiheesta, jossa hän kertoi ”vapautuneensa orjamarkkinoilta ja saaneensa kansalaisuutensa takaisin”. Kuusilapsisen perheen isänä hänen olisi taas mahdollista ottaa vastaan keikkatyötä sekä viritellä jo kerran menettänyttä yritystoimintaansa uudelleen jaloilleen.

Tässä esimerkki oikeaan kohdistuneesta arpaonnisesta. Mies kertoo menettäneensä kaiken, mutta jaksaa uskoa tulevaan ja iloita saamastaan mahdollisuudesta vastaanottaa keikkatyötä sekä jatkaa nurin menneen yrityksensä toimintoja.

---------------

Lahtelainen opiskelija kiittää saamastaan kirjeestä ja on onnellinen saadessaan opiskelurauhan. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2335523 Hän kiittelee myös mahdollisuudestaan vastaanottaa taloudellisesti kannattavaa työtä opiskelujensa ohessa.

-----------------

Löysin myös valituille laaditun opasvihkosen, jossa on selkeästi kerrottu, mistä tässä kokeilussa on kyse ja mitkä sen vaikutukset mihinkin ovat. Linkki löytyy osoitteesta http://perustulohack.fi/wp-content/uploads/sites/15/2016/03/perustulohack_paketti.pdf

Tukiviidakossa taistelevan on oppaasta helppo saada käsitys kokeilusta sen vaikutuksineen. Opas on laadittu hyvin selkokielisesti.

------------------

 

 

Omia ajatuksia

Julkisuudessa on ollut kovin vähän tietoa perustulokokeiluun valittujen omista kokemuksista tai ajatuksista. Ikään kuin kokeillut olisi pyydetty olemaan hiljaa. Jokunen on kuitenkin uskaltautunut julkisuuteen. Jään hieman miettimään, että kokeiluun osallistumista voi verrata arpajaisonneen. Toimintamallina kyseinen menettelytapa on mielestäni hiukan kyseenalainen tapa yhteiskunnan avun saamiseksi, oli sitten kyseessä kokeilu tai ei.

Moni haluaisi työllistyä, mutta siihen ei nykyisillä työmarkkinoilla ole mahdollisuutta. Työtilanne on vaan joillakin aloilla sen verran huono, että en usko kokeilun luovan lisää työllistymismahdollisuuksia aloille, joilla tilanne nykyisellään on jo valmiiksi huono. Työttömyys kun ei aina ole ihmisen itsensä valinta.  

Aikanaan perustulokokeilun lähestyessä ja sen alkaessa asia oli esillä laajasti. Nykyisin keskustelua ei juurikaan käydä. Mielestäni on hyvä, että kokeilu elää elämäänsä ja kaiketi sen edistymistä kuitenkin seurataan. Käytössä on kuitenkin yhteiskunnan varat, joten jonkin verran olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan siitä.

Jatkamme tilanteen kehittymistä….